Kuljettajien ajoaika, tauot ja lepoajat ovat tiukasti säänneltyjä Euroopan unionissa kuljettajien ja muiden tienkäyttäjien suojelemiseksi. Tämän asetuksen (EY 561/2006) täytäntöönpanoa ja noudattamista valvotaan säännöllisten digipiirturitarkastusten avulla. Euroopan tieliikenneturvallisuuden seurantakeskuksen mukaan kuorma-autokuljettajien kuolemat ovat vähentyneet 34 prosenttia, raskaiden tavarankuljettajien 47 prosenttia ja linja-autokuljettajien 53 prosenttia vuosina 2008–2018.

Vaikka onkin erittäin hienoa, että tiestöstä tulee turvallisempi paikka meille kaikille, lainsäädäntö tarkoittaa myös sitä, että jos rikkomuksia havaitaan, sekä kuljettajalle että yritykselle voidaan määrätä suuriakin sakkoja. Joissakin maissa vakavista rikkomuksista voidaan rangaista jopa kahden vuoden vankeudella.

Erot rikkomusten ja sakkojen välillä

Sakot vaihtelevat yleensä melko paljon eri maiden välillä. Rikkomustyypit jaotellaan neljään luokkaan: lievät, vakavat, erittäin vakavat tai vakavimmat.  Eroavaisuuksia tulee myös siitä, onko sakkorangaistukset kerrannaisia vai yksittäisiä. Tämä tarkoittaa, että joissakin maissa, jos kuljettaja syyllistyy useisiin säännösrikkomuksiin kerralla, vain vakavimmista rikkomuksista rangaistaan, kun taas toisissa maissa kaikki rikkomukset määritellään yhdeksi suureksi sakkorangaistukseksi.

Esimerkiksi Ranskassa suurin mahdollinen sakko on 30 000 euroa, mutta koska siellä sakkojen määrälle ei ole asetettu enimmäismäärää, se voi teoriassa olla vieläkin suurempi. Tai kuten yhden belgialaisen kuljettajan tapauksessa, joka rikkoi säännöksiä Ranskassa, useiden pienien sekä suurien rikkomusten seurauksena kokonaisuutena voi olla huomattava 11 700 euron sakko sekä 19 tunnin odottelu palatakseen takaisin tielle, kun yritys yrittää suoriutua määrätystä maksusta.

Tachogram tilastot kuitenkin osoittavat, että ennustettavasti suurin osa rikkomuksista on vähäisiä ja että ne voidaan helposti välttää. Ongelmana on se, että vaikka asetus on yksityiskohtainen ja perusteellinen, useimmille ihmisille se kuitenkin on melko vaikea ymmärtää. Samalla asetusta on vaikea muistaa kokonaisuudessaan sen pituuden vuoksi. Siksi kuljetus- ja logistiikkapalvelujen tarjoajat joutuvat kehittämään uusia ratkaisuja ohjatakseen tehokkaasti kuljettajiaan ja esimiehiään asetusten yksityiskohdista sekä välttääkseen menettämästä arvokasta aikaa ja rahaa sakkojen maksamiseen.

*Tiedot Tachogram järjestelmän rekisteröimistä rikkomuksista helmikuusta 2019 helmikuuhun 2020.

Onneksi on tapoja, miten voidaan yksinkertaistaa sääntelyn käsittelyprosessia sekä kuljettajien että esimiesten kannalta. Yksi ratkaisu on Tachogram – järjestelmä, jonka ovat suunnitelleet Maponin digitaalisten ratkaisujen kehittämisen asiantuntijat logistiikkateollisuudelle erityisesti tämän ongelman ratkaisemiseksi.

Vaikka se tarjoaa erilaisia toimintoja kuljettajien tekemien rikkomusten ja niihin liittyvien sakkojen torjumiseksi, esimiehille hyödyllisin ominaisuus voi olla Kuljettajariskiraportti, jonka avulla esimiehet voivat nähdä kaikki kuljettajiensa tekemät rikkomukset vain yhdellä silmäyksellä.

Lisäksi rikkomukset lajitellaan automaattisesti niiden vakavuuden mukaan, ja jokaisella kuljettajalla on heille osoitettu riskiluokitus rikkomusten määrän ja vakavuuden perusteella. Kuljettajat lajitellaan riskiluokituksen mukaisesti korkeimmasta matalimpaan, jotta esimies voi helposti tunnistaa ongelmakohdat ja näin seurata riskiluokituksen kehitystä ajan kuluessa sekä ryhtyä tarvittaviin toimiin.

Esimies näkee myös kaikki kuljettajien rikkomukset ja lyhyen kuvauksen, joka selittää, mitä on tapahtunut. Näihin tietoihin pääsee avaamalla koko raportti painamalla joko Näytä koko raportti -painiketta tai Raportit-välilehdeltä.

Jotta järjestelmästä tulisi läpinäkyvämpää ja että se auttaisi kuljettajia parantamaan ajotapaa, kuljettajat pystyvät käyttämään henkilökohtaisia digipiirturitiedostojaan seuratakseen omia työ- ja lepoaikoja Tachogram-mobiilisovelluksen avulla ja näin pysyä säännösten mukaisina matkalla ollessaan.

Hyödyntämällä tätä digitaalista ratkaisua, monet yritykset ovat jo muuttaneet toimintamallejaan kuljettajien digipiirturitietojen tallentamisen, hallinnan ja analysoinnin osalta noudattaakseen työ- ja lepoaikasäännöksiä, mukaan lukien sellaiset teollisuusjättiläiset kuten Kreiss.

Jos mietit, sopisiko tällainen ratkaisu yrityksesi tarpeisiin, käytettävissäsi on täysin kuluton 30 päivän kokeilujakso. Älä enää siis mieti, vaan aloita kokeilujakso ilman sitoumuksia nyt!